Vanhainkodin asukkaiden keskuudessa maistuvat joulupaketit on jo jaettu yllättävänkin sovinnollisissa merkeissä. Suurkiitos jokaiselle joka on kuluvan vuoden aikana eläintenhoidossa ollut apuna, työntekijöille, ruoka-avun toimittajille, kannatusjäsenille ja ihan kaikille.
Ja lämmintä Joulua sekä hyvää Uutta Vuotta 2009!
tiistai 23. joulukuuta 2008
tiistai 16. joulukuuta 2008
Kovat ajat
"Ajat ovat olleet kovat, kuomaseni."
Useampana päivänä löysin itseni istumasta näppäimistön äärellä miettien, miten aloittaisin blogiin seuraavan iloisen luvun Eläinten Vanhainkodin tapahtumista. Jälleen kerran täytyy kuunnella itseään viisaampaa eli aasiamme, totuutta on turha kierrellä vaan loppuvuosi on ollut hyvinkin raskasta aikaa sekä eläimille että hoitajille. Tehtävänä olisi paljon raskasta työtä mutta ei tarpeeksi tekijöitä. Nyt Lutkukin pääsee taas ainaisena maailmanlopun ennustelijana sanomaan "mitä minä sanoin - itku pitkästi ilosta!" oikein kuvan kera!
Allekirjoittanut on itse ollut poissa eläinten hoitajan työstä sitten viimeisimmän blogimerkinnän ja eläintenhoitaja Pauliina on välittänyt kuvia sekä tallin tapahtumia tallipäiväkirjan muodossa. Timotei ja Xavier ovat luonnollisesti yhteistuumin faksailleet minulle sorkan- ja kavionkuvia, mutta en parhaalle tahdollanikaan ole päässyt perille mitä ajavat takaa - sori kaverit. Päiväkirjan yksittäinen merkintä, "Timotei on harmaantunut" kertoo tavallaan paljon - myös surua on ollut enemmän kuin olisi oikein ja kohtuullista.
Ylläoleva on viimeisiä kuvia joka Lahja-mummusta ehdittiin ottaa, ennenkuin mummu nukkui rauhallisesti pois lokakuun viimeisenä päivänä. Lahjalla oli takanaan melkein uskomattoman pitkä, hyvä elämä ja jotain lohtua tuonee se että lähtö tuli rauhallisesti nukkuen pois, kaikkien ystävien keskellä - Lahjan maailman parhaassa kodissa. Lahja-mummu oli yksi niitä Suuria. Tämä menetys vielä tuoreena muistissa, voimat ehtyivät myös Nöffiltä ja Eetulta. Molemmat sankaruksethan olivat myös ylittäneet eliniän ohjeraamit jo hyväntuntuisesti ja kun viimein ei ollut enää voimia jokapäiväisiin toimiin, nukkuivat Nöffi ja Eetu myös täältä toiseen maailmaan. Casanova-pupu tiirailee yhä pihamaalla illantullen lähteneiden perään, niinkuin kai jokainen tavallaan. Näiden persoonien menetys tuntuu todella kovalta.
Mutta arki ja elämä jatkuu. Vanhainkoti toivottaa tervetulleiksi uusina asukkaina mm. ankkaparven - jossa on 3 iäkkäämpää rouvaa ja yksi elegantisti harmaantunut herrasmies, sekä pupuja ja muitakin asukkeja yllin kyllin. Suuri osa mm. pupuistamme etsivät hyvää kotia, heitä voi tiedustella jos Sinulla olisi koti tarjota - yhteystiedot löytyvät oikealta puolen sivua. Tilaa on rajallisesti ja tulijoita olisi paljon kuten aina.
Suuri Kiitos Eläinten Vanhainkodin kaikille vallattomille asukkaille, jotka sinnikkäällä elämästä iloitsemisellaan estävät ihmistäkin vaipumasta synkkyyteen aikoina kun kaikki tuntuu pistävän vastaan.
Joulu on jo ovella ja tontut liikkeellä joten muistakaahan kaikki olla kiltisti ja palataan seuraavan blogitekstin merkeissä taas !
"Always look on the bright side of life"
Hyvää matkaa kaikille luotamme pois nukkuneille, teitä suuresti kaivaten.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)