Kylläpäs vanhainkodissamme on taas ehtinyt tapahtua, jo viikko sitten perjantaina aamulla yhdessä pilttuussa odotti mitä suloisin näky - 2 pientä karitsaa, Lumikista oli tullut yön aikana kaksosten äiti. Ensimmäisten tuntien aikana ehdimme vähän huolestua kun pieni musta karitsa näytti vähän heikolta, nyt ei puhettakaan - puskemisharjoituksissa ja äitin ympärillä veljensä kanssa temmeltäessään se on kuin ilmetty isänsä, muutenkin kuin ulkonäön perusteella.
Ja heti perään lauantaina oli vuorossa Suvi-lammas joka sai oikein potran pojan; tämä pieni karitsa oli heti alusta asti kolmesta se vahvin - ensimmäisiä kertoja nisää imiessään se jo "iski" sitä kuin vanha tekijä.
Ylpeä isä, Timotei, oli aluksi hetken aitauksessa että karitsat saisivat olla ensimmäiset päivät rauhassa - eihän siitä mitään tullut kun isän huoli oli niin kova ja nyt Timotei on heti viereisessä pilttuussa ja tutustuu lapsosiin pikku hiljaa.
Xavier-aasi taas puolestaan pääsi Palmusunnuntaina vilauttamaan esiintymistaitojaan, hurmaten heti kerralla vähän isomman joukon ihmisiä Isonkyrön kirkossa. Esitykseen sisältyi hillittyä charmia sekä vähäeleistä, mutta vahvaa tuntojen tulkintaa - vapise Humprey Bogart!
perjantai 21. maaliskuuta 2008
sunnuntai 9. maaliskuuta 2008
Aamujuoksu
Tallin uudelleenjärjestelyssä aasimme Xavier ja ponimme Nolli päätyivät samaan pilttuuseen - hetken arvelimme mitenköhän tämä kaksikko tulee toimeen mutta nyt he ovat jo ylimmät ystävykset; jopa metkut punotaan yhdessä. Kuvasarja kertokoon puolestaan aika vauhdikkaasta aamusta Eläinten Vanhainkodissa:
"Mitä sanot Nolli, lähdetäänkö kahlaamaan tuonne kinoksiin?"
"Venaas hetki, mä otan vähän evästä niin mennään takas tupahan"
"Piru vie, ovet kiinni nenän edestä, pannaas Nolli juosten!"
"Jihaa! Hoplaa!"
"Nämä luuli saaneensa mut jo tänne, tuus Nolli apuun niin pannaan taas juosten"
"Pakoon vaan! Huijui, hii ja hoplaa!"
"Jopas jotakin. Ne on muistanut pitää ovet kiinni."
"No voisihan tuota jo harkita..."
"...tai sitten ei."
Nyt on tontin jokainen reuna katsastettu ja katse viimein kohti kotia
"Loppu hyvin, kaikki hyvin!"
"Mitä sanot Nolli, lähdetäänkö kahlaamaan tuonne kinoksiin?"
"Venaas hetki, mä otan vähän evästä niin mennään takas tupahan"
"Piru vie, ovet kiinni nenän edestä, pannaas Nolli juosten!"
"Jihaa! Hoplaa!"
"Nämä luuli saaneensa mut jo tänne, tuus Nolli apuun niin pannaan taas juosten"
"Pakoon vaan! Huijui, hii ja hoplaa!"
"Jopas jotakin. Ne on muistanut pitää ovet kiinni."
"No voisihan tuota jo harkita..."
"...tai sitten ei."
Nyt on tontin jokainen reuna katsastettu ja katse viimein kohti kotia
"Loppu hyvin, kaikki hyvin!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)